Psykoanalyysin kritiikki ja myytit

”Jos tutkiskelee, millaista psykoanalyysikritiikkiä Suomessa enimmäkseen esitetään, on päivänselvää, ettei se voisi läpäistä vertaisarviointiprosessia.” – Ari Takalo, YTM, tieteenfilosofi ja tutkija

MYYTTI: Psykoanalyysi on vanhanaikainen teoria.

KORJAUS: Ei ole olemassa yhtä ”psykoanalyyttista teoriaa”, vaan psykoanalyysi jakautui jo Freudin aikana eri koulukuntiin, joiden näkemykset eroavat tänä päivänä huomattavasti toisistaan. Koulukunnat jakavat kuitenkin muutamia perusoletuksia, kuten tiedostamattomien prosessien merkittävän roolin ihmismielen toiminnassa, puolustusmekanismien rakentumisen tietyssä järjestyksessä, torjunnaksi kutsutun mekanismin olemassaolon sekä oletuksen mielen epigeneettisestä rakentumisesta: varhaisemmat kehitysvaiheet luovat perustan myöhemmälle kehitykselle, ja kaikki mielen kerrostumat vaikuttavat läpi elämän. Kaikki näistä oletuksista ovat saaneet vahvistusta tieteellisistä tutkimuksista.

MYYTTI: Psykoanalyysi = Freud

KORJAUS: Valtaosa ”psykoanalyysikritiikistä” on oikeastaan Freud-kritiikkiä. Kritiikki keskittyy pelkästään Freudiin, usein vielä vain johonkin tiettyyn osaan hänen teorioistaan, ja siitäkin esitetään vajavaisia tulkintoja.  Monet kriitikot pohtivat, kuinka varmalla perustalla Freudin päättely ja tutkimusaineisto ovat. Ei ole mielekästä tarkastella Freudin teorioiden paikkansapitävyyttä pelkästään hänen kirjoitustensa kautta. Freud oli alansa pioneeri, ja sen tähden monet hänen yksittäisistä tutkimuksistaan olivat alustavia. Freudin teorioita on testattu myöhemmin perusteellisesti, ja odotetusti niistä osa on vahvistettu ja osa hylätty.

MYYTTI: Psykoanalyysi ei ole tiedettä: psykoanalyytikot pakottavat todellisuuden teorioidensa muottiin sen sijaan, että olisivat aidon kiinnostuneita testaamaan niitä.

KORJAUS: Psykoanalyyttisissa tutkimuksissa esitetään testattavia ja tarkkoja väitteitä muun muassa varhaisten vuorovaikutussuhteiden merkityksestä lapsen mielen rakentumiselle, terapian vaikutusmekanismeista ja psyykkisten häiriöiden kehitystaustoista.

MYYTTI: Psykoanalyysilla ei ole tieteellistä perustaa.

KORJAUS: Koska kriitikot eivät juurikaan tarkastele nykypsykoanalyysia, he eivät myöskään käsittele sitä tieteellistä tutkimusta ja todistusaineistoa, jolle nykyiset psykoanalyyttiset teoriat rakentuvat. Tämä on erittäin ongelmallista, kun heidän keskeinen väitteensä kuitenkin on, että psykoanalyyttisilla teorioilla ei ole tieteellistä perustaa. Valtaosaa psykoanalyyttisista väitteistä transferessin (tunteensiirron) eri ilmenemismuodoista on tutkittu tieteellisin menetelmin, ja kaikki tutkitut väitteet ovat saaneet tukea*. Torjunta-ilmiön olemassaolo on niinikään havaittu perusteellisissa tieteellisissä kokeissa**. Muista psykoanalyyttisista teorioista tieteellistä tukea ovat saaneet muun muassa varhaislapsuuden oidipaalisen kolmioasetelman ilmiö ja sukupuolten välisten erojen huomaamiseen liittyvien fantasioiden merkityksellisyys  oidipaalivaiheen psykodynaamisessa kehityskulussa.

MYYTTI: Psykoanalyyttinen psykoterapia ei toimi

KORJAUS: Psykoanalyysin ja siitä johdetun psykoanalyyttisen psykoterapian vaikuttavuuden tutkiminen kulki pitkään jälkijunassa suhteessa moniin muihin terapiamuotoihin. Viime vuosina on kuitenkin julkaistu yhä enemmän psykoanalyyttisen hoidon vaikuttavuutta koskevia tutkimuksia, joiden perusteella psykoanalyysi ja psykoanalyyttinen psykoterapia ovat tehokkaita hoitomuotoja.*** Suomalaisten psykoanalyysikriitikoiden keskuudessa tähän tietoon on suhtauduttu alkamalla kyseenalaistaa vaikuttavuustutkimuksia. Tutkimusten menetelmällisten puolien analysoimiseksi tarvitaan kuitenkin aihetta koskevaa erikoisosaamista, jota kriitikoilla ei lähes koskaan ole. On hämmentävää, että suomalaiset psykoanalyysikriitikot kyseenalaistavat vaikuttavuustutkimuksia vailla sopivaa koulutusta tai omakohtaista kokemusta käytetyistä tutkimusmenetelmistä. Asiantuntemus yhdellä alalla ei tee kenestäkään muiden tieteenalojen asiantuntijaa. Laajimmin  psykoanalyyttisia hoitoja koskevia vaikuttavuustutkimuksia kritisoinut henkilö on itse asiassa koulutukseltaan elintarviketieteiden maisteri, eikä kritiikki ole lainkaan asiantuntevaa.

Suomalaisen Lääkäriseura Duodecimin ja Suomen Psykiatriyhdistys ry:n asettaman työryhmän laatiman Käypä hoito -suosituksen mukaan esim. epävakaata persoonallisuushäiriötä tulisi hoitaa ensisijaisesti psykoterapialla. Suosituksessa mainitaan neljä psykoterapiamuotoa, joiden vaikuttavuus on tieteellisesti todistettu kontrolloidusti ja satunnaistetusti. Terapiamuodoista kaksi on psykoanalyyttisia.

Kun psykoanalyysikriitikot kiistävät todisteet psykoanalyysin ja psykoanalyyttisen psykoterapian vaikuttavuudesta, he antavat vastuuttomasti valheellista tietoa mielenterveysongelmien hoidosta.

Itsekritiikitön kritiikki

Suomalaisessa psykoanalyysikritiikissä kyseenalaistetaan nimenomaan psykoanalyysin tieteellisyys, mutta kriitikot eivät halua alistaa omia näkemyksiään normaalille tietelliselle arvioinnille. Kansainvälisestä psykoanalyysikritiikistä hyvin pieni osa käy läpi vertaisarviointiprosessin. Suomessa esitetty psykoanalyysikritiikki puolestaan ei käy läpi vertaisarviointia juuri koskaan. Suomalaisten kriittisten kannanottojen julkaisumuotoina toimivat mm. mielipidekirjoitukset, keskustelupuheenvuorot ja kirjat, jotka eivät kuulu tieteellisten kustantajien julkaisuihin. Jos suomalaiset psykoanalyysikriitikot kävisivät keskustelua sellaisilla areenoilla, joilla on käytössä vertaisarviointi, virheellisten käsitysten toistumiskierre katkeaisi.

* Luborsky 1998
** Howard Shevrin 1996
*** Blomberg 2002; Knekt 2008; Leichsenring & Rabung 2008; Ollinheimo 2009

Psykoanalyysikritiikki meillä ja muualla – paljon melua, kuinka paljon asiaa? Ari Takalo, Freudin jalanjäljillä, Teos 2009

Comments
2 Responses to “Psykoanalyysin kritiikki ja myytit”
  1. Minna Muhonen kirjoitti:

    Psykoanalyyttinen terapia toimii, jos hoitosuhteessa on luottamusta, mutta teorioilla ja hoitokäytännöillä ei kyllä ole osoitettu olevan mitään tekemistä hoitotuloksen kanssa. Osmo Tammisalon Tavataan ensi viikolla, valottaa asioita kyllä tätä sivustoa tarkemmin. Kysymys ei ole Freud-ongelmasta, vain historian tutkimisesta tai jonkin tärkeän ohittamisesta, kun psykoanalyyttista suuntausta kritisoidaan tänä päivänä. Ongelma psykoanalyyttisen teorian kanssa on mitä suurimmassa määrin ongelma siinä, ettei sitä olla valmiita käsittelemään objektiivisesti samojen standardien mukaan kuin muita psykologian osa-alueita tänä päivänä käsitellään = tieteellisesti pätevien menetelmien kautta.

    On toki mahdollista, että jokin osa teoriasta pitää paikkansa, mutta vielä sellaista ei kukaan ole onnistunut todistamaan, vaikka kaiken kuunteluavun tarjoaminen onkin osoitettu hoitavaksi ja sen kautta myös psykoanalyyttinen hoitotapa.

  2. Manbello kirjoitti:

    Osmo Tammisalon henkilökohtainen ristiretki psykoanalyysiä vastaan herättää kysymyksiä psykologien piireissä lähinnä henkilön motiiveista. Tieteellisessä keskustelussa ei ole tyypillistä taistella yhtä koulukuntaa/alaa vastaan, kritisoiden uutta empiriaa jatkuvasti saman kaavan mukaan, johon sisältyy pintapuolinen näennäistieteellinen kikkailu.

    Valtaosa nykypsykoterapiaa nojaa psykoanalyysin käsitteistöihin. Tällaisia käsitteitä ovat transferenssi, varhaisten vuorovaikutussuhteiden merkitys, tässä-ja-nyt tilanteen merkitys terapiatuloksille.

    ”Ongelma psykoanalyyttisen teorian kanssa on mitä suurimmassa määrin ongelma siinä, ettei sitä olla valmiita käsittelemään objektiivisesti samojen standardien mukaan kuin muita psykologian osa-alueita tänä päivänä käsitellään = tieteellisesti pätevien menetelmien kautta.”

    Lyömäase, jolla psykodynaamista psykoterapiaa (psykoanalyysiin pohjautuva) ollaan räimitty vuosikymmeniä, on empirian puute. Tämän ongelman korjaantuminen, ei näytä millään tavalla vaikuttan kriitikoiden meilipiteisiin, psykoanalyysi on empiiristeti todistettu jopa vaikuttavammaksi terapiamuodoksi, kuin ”evidence-based” terapiat, jotka perustuvat terapiavuorovaikutuksen räikeään ”tieteellise”n manualisoimiseen.

    Tässä vähän empiriaa.

    http://www.thl.fi/thl-client/pdfs/f1cd96be-3946-4eed-805e-b560b8c37847

    Betan, Ephi J.; Westen, Drew; Countertransference and personality pathology: Development and clinical application of the Countertransference Questionnaire. In: Handbook of evidence-based psychodynamic psychotherapy: Bridging the gap between science and practice. Levy, Raymond A. (Ed); Ablon, J. Stuart (Ed); Totowa, NJ, US: Humana Press, pp.179-198, 399, xxxiii. [Chapter], Database: PsycINFO

    Gerber, AJ and Peterson, BS (2006). Measuring transference phenomena with fMRI. Journal of the American Psychoanalytic Association 54:1319-1325.

    ——— REZNIK, I., & MANZELLA, L.M. (1996). Eliciting facial affect, motivation, and expectancies in transference: Significant-other representations in social relations. Journal of Personality & Social Psychology 71:1108–1129.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: