Persoonallisuushäiriöt ja psykiatria


Psykiatrian tehtävänä on diagnosoida ja hoitaa psyykkisiä sairauksia ja häiriöitä. Psykiatrista diagnoosia ohjaavat DSM- ja ICD-luokitukset, jotka määrittelevät kriteerit eri diagnooseille.  Persoonallisuushäiriöiden kategorisen määrittelyn ongelmallisuus havaittiin DMS-IV:n kohdalla, ja vuonna 2013 ilmestyvän DSM-V:n linjassa onkin havaittavissa muutos rakenteellisempaan suuntaan.

DSM-V ja persoonallisuushäiriöiden diagnostiikka

Persoonallisuushäiriön diagnostiset kriteerit muuttuvat uudessa DSM:ssä (DSM-V). Työryhmä perustelee muutosta siten, että vanhat kriteerit on määritelty huonosti, eivätkä ne ole spesifisiä persoonallisuushäiriöille. Uuteen manuaaliin on otettu mukaan dimensionaalisen luokitus, joka hyödyntää yleisen persoonallisuushäiriön kriteerien käyttöä, koska pelkkä äärimmäinen asema piirrejatkumolla on tarpeellinen muttei riittävä ehto persoonallisuushäiriön diagnosoimiseksi.

Nykytiedon valossa persoonallisuushäiriöön kuuluu persoonallisuuden rakenteen ja toiminnan kokonaisvaltainen hajanaisuus, joka ilmenee tärkeiden persoonallisuuden rakenteiden ja sopeutumiskyvyn kehityksen epäonnistumisena:

  1. yhtenäisen identiteetin tai minäkuvan kehityksen puutteena, sekä
  2. kroonisina sosiaalisina toimintahäiriöinä.

Minäpatologian arviointi perustuu kriteereihin, jotka käsittävät kolme minäkäsityksen kehityksellistä dimensiota: minäkäsityksen yhtenäisyys (henkilökohtainen jatkuvuuden ja eheyden kokemus), identiteetin yhtenäisyys (itsetunto ja identiteetti) sekä minäsuuntautuneisuus (tavoitteellisuus ja merkityksellisyyden kokemus). Interpersoonallista patologiaa puolestaan arvioidaan kriteereillä, jotka mittaavat empatiakykyä, kykyä läheisyyteen, yhteistyökykyä sekä yhtenäisyyttä käsityksissä toisista ihmisistä.

DSM:n määriteltyjen persoonallisuushäiriötyyppien ryhmä muuttuu neljällä tavalla:

  1. määriteltyjen tyyppien määrä laskee kymmenestä viiteen,
  2. tyypit kuvataan narratiivisesti keskittyen tyypillisiin puutteisiin minän toiminnassa ja ihmissuhteissa sekä tiettyihin persoonallisuuden piirteisiin (prototyyppimalli),
  3. lisänä on arviointiasteikko, joka mittaa potilaan ja prototyyppikuvauksen vastaavuutta
  4. sekä potilaan persoonallisuuspiirteiden ja tyyppipiirteiden vastaavuuden arviointiasteikko.

Perusteita muutoksille olivat DSM-IV:n persoonallisuushäiriöiden liiallinen keskinäinen päällekkäisyys, joidenkin tyyppien rajallinen validiteetti, DSM-IV:n diagnoosikynnysten satunnaisuus ja kriteeriryhmien epävakaus.

Uuden DSM-V:n määritellyt viisi persoonallisuushäiriötä ovat

  1. rajatila-,
  2. antisosiaalinen/psykopaattinen
  3. skitsotypaalinen
  4. estynyt ja
  5. pakko-oireinen persoonallisuushäiriö

Kliinisen hyödyllisyyden ja validiteetin osalta eniten empiirisiä todisteita on rajatilalla, antisosiaalisella ja skitsotypaalisella persoonallisuushäiriöllä. Vakavien persoonallisuushäiriötyyppien, kuten skitsotypaalisen ja rajatilan, on todettu aiheuttavan enemmän työkyvyttömyyttä ja ihmissuhdeongelmia kuin vähemmän vakavien tyyppien, kuten pakko-oireisen ph:n. Estynyt ph sijoittuu näiden välille. Vähemmän vakavan ph-diagnoosin saaneilla potilailla on kuitenkin todettu ilmenevän vakavia häiriöitä ainakin yhdellä toiminnan alueella. Kaikista ph-tyypeistä eniten kustannuksia yhteiskunnalle aiheuttavat yllättäen pakko-oireinen ja rajatilapersoonallisuushäiriö.

Antisosiaalisen/psykopaattisen personaallisuushäiriön kuvauksessa on huomioitu uusimmat psykopatiamallit, ja se sisältää sekä estottomuus- että tunteettomuus-komponentin. Alatyypit ovat myös mahdollisia uusien todisteiden valossa: psykopatian impulsiivis-antisosiaalisella ja affektiivis-interpersoonallisella komponentilla on erilainen neurobiologia ja etiologia. Muut DSM-IV:n persoonallisuushäiriöt (epäluuloinen, eristäytynyt, histrioninen, narsistinen, riippuvainen, depressiivinen ja negativistinen) sekä määrittelemättömän persoonallisuushäiriön kategoria sisältyvät DSM-V:een yleisten ph-kriteerien ja persoonallisuuspiirreprofiilien muodossa, sillä ne on käsitettävä psykopatologian jatkumolla ennemmin kuin erityisinä ph-tyyppeinä.

DSM-V:een lisätty prototyyppimalli (potilaan ja prototyypin vastaavuus asteikolla 1-5) on tutkimuksissa osoittautunut käytännölliseksi tavaksi arvioida persoonallisuushäiriöitä monipuolisesti.

Persoonallisuushäiriön yleiset diagnostiset kriteerit

1. Sopeutumishäiriö ilmenee yhdellä tai useammalla seuraavista alueista:

  • Puutteellinen identiteettikäsitys, johon kuuluvat
    • Identiteetin integraatio: Heikosti integroitunut identiteettikäsitys (esim. rajallinen henkilökohtainen jatkuvuuden ja yhtenäisyyden kokemus, kokemus itsen tilojen vaihtelusta, uskomukset siitä että ulkomaailmalle esitetty itse on kulissi).
    • Minäkäsityksen integraatio: Heikosti eriytynyt minäkäsitys tai identiteetti (esim. vaikeudet määritellä tai kuvailla itseä, sisäinen tyhjyyden kokemus, heikot rajat itsen ja toisten välillä, minäkäsityksen muuttuminen sosiaalisessa kontekstissa)
  • Ongelmat tehokkaan sosiaalisen toimintakyvyn kehittämisessä, mihin kuuluvat
    • Itseohjautuvuus: Heikko itseohjautuvuus (esim. kyvyttömyys asettaa ja saavuttaa tyydyttäviä ja palkisevia henkilökohtaisia tavoitteita sekä suunnan ja merkityksen puute elämässä)
    • Empatia: Heikentynyt kyky empatiaan ja reflektiiviseen toimintaan (esim. vaikea ymmärtää muita)
    • Läheisyys: Heikentynyt kyky läheisiin ihmissuhteisiin (esim. kyvyttömyys solmia ja ylläpitää ystävyyssuhteita)
    • Yhteistyökyky: Ongelmia yhteiseen hyvään tähtäävän käyttäytymisen kehittymisessä (esim. vaikeuksia kyvyssä sosiaalisesti tyypilliseen moraaliseen käyttäytymiseen, altruismin puute)
    • Käsitykset toisista: Heikosti integroituneet representaatiot toisista (esim. erillistinen ja heikosti yhteensopivien tai kaoottisten kuvien muodostaminen toisista ihmisistä)
  • Identiteettikäsityksen (1) ja sosiaalisen toimintakyvyn (2) tasoa arvioidaan asteikolla 0 – 4, joka kuvaa persoonallisuushäiriön vaikeutta/vakavuutta (severity).

2. Sopeutumishäiriö liittyy yhden tai useamman persoonallisuuden piirteen äärimmäisyyteen.

  • Persoonallisuuden piirteet on jaettu kuuteen luokkaan (negatiivinen emotionaalisuus, sisäänpäinkääntyneisyys, antagonismi, estottomuus, pakonomaisuus, skitsotyyppisyys), jotka sisältävät useita alapiirteitä. Potilaan piirteitä arvioidaan asteikolla 0 – 3, jossa 3 ilmaisee korkeaa kuvaavuutta.
    • Negatiivinen emotionaalisuus: ailahtelevaisuus, ahdistuneisuus, alistuminen, eroahdistus, pessimismi, heikko itsetunto, syyllisyys/häpeä, itsensä vahingoittaminen, masentuneisuus, epäluuloisuus
    • Sisäänpäinkääntyneisyys: vetäytyneisyys, pidättyneisyys, rajoittuneet affektit, anhedonia, läheisyyden välttely
    • Antagonismi: tunteettomuus, manipulatiivisuus, narsismi, histrionisuus, vihamielisyys, aggressiivisuus, vastustavuus, petollisuus
    • Estottomuus: impulsiivisuus, häiriintyvyys, holtittomuus, vastuuttomuus
    • Pakonomaisuus: perfektionismi, perseveraatio, jäykkyys, säännöllisyys, riskien välttäminen
    • Skitsotyyppisyys: epätavalliset havainnot ja uskomukset, eksentrisyys, kognitiivinen säätelyhäiriö, dissosiaatioalttius

3. Sopeutumishäiriö on suhteellisen vakaa pitkällä aikavälillä ja tilanteesta riippumaton, sekä jäljitettävissä ainakin murrosikään.

4. Sopeutumishäiriötä ei voida selittää kokonaan jonkin toisen mielenterveyshäiriön ilmentymänä.

5. Sopeutumishäiriö ei johdu kokonaan fysiologisista syistä (esim. huumeiden käyttö, lääkitys) tai muusta terveysongelmasta (esim. vakava päävamma).

Määritellyt persoonallisuushäiriöt

DSM-V:n määritellyt persoonallisuushäiriötyypit ovat antisosiaalinen/ psykopaattinen, estynyt, rajatila-, pakko-oireinen ja skitsotyyppinen persoonallisuushäiriö. Potilasta verrataan kunkin persoonallisuushäiriötyypin prototyyppikuvaukseen (asteikolla 1 – 5) ja tyyppipiirteisiin (asteikolla 0 – 3).

1. Antisosiaalinen/psykopaattinen persoonallisuushäiriö

Prototyyppikuvaus:

Antisosiaaliset henkilöt ovat ylimielisiä ja itsekeskeisiä ja kokevat itsensä etuoikeutetuiksi. Heillä on grandioottinen, liioiteltu käsitys tärkeydestään, ja heitä motivoivat ensisijaisesti heitä itseään palvelevat päämäärät. He etsivät valtaa ja manipuloivat, pettävät, huijaavat tai muulla tavoin hyväksikäyttävät toisia aiheuttaakseen harmia tai saavuttaakseen tavoitteensa. He ovat tunteettomia, eivätkä tunne empatiaa toisten tarpeita tai tunteita kohtaan, elleivät ne satu yhteen heidän omiensa kanssa. He eivät kunnioita toisten oikeuksia, omaisuutta tai turvallisuutta, eivätkä tunne katumusta tai syyllisyyttä. He voivat käyttäytyä aggressiivisesti tai sadistisesti toisia kohtaan, ja saavat ilmeisesti tyydytystä tai mielihyvää toisten nöyryyttämisestä, hallitsemisesta tai satuttamisesta. He kykenevät myös pinnalliseen charmiin ja mielistelyyn, jos se palvelee heidän tarkoituksiaan. Heidän moraalinen sitoutumisensa on niin vähäistä kuin mahdollista, ja he kieltävät kaiken vastuun.

Tämän häiriötyypin henkilöt ovat temperamentiltaan aggressiivisia, ja heidän mielihyväkynnyksensä on korkea. He käyttäytyvät elämyshakuisesti ja holtittomasti sekä toimivat impulsiivisesti ja pelottomasti välittämättä toimintansa seurauksista. Heidän tunneilmaisunsa rajoittuu ärtyvyyteen ja vihamielisyyteen; muiden tunteiden, kuten rakkauden tai ahdistuksen tunnistaminen tai ilmaisu on harvinaista. He eivät ole usein tietoisia motiiveistaan, eivätkä kykene tulkitsemaan kokemuksiaan vaihtoehtoisilla tavoilla.

Tyyppipiirteet:
Antagonismi: tunteettomuus, manipulatiivisuus, narsismi, vihamielisyys, aggressiivisuus, petollisuus Estottomuus: impulsiivisuus, holtittomuus, vastuuttomuus
.
Antisosiaalisen/psykopaattisen persoonallisuushäiriön rakenteellinen kuvaus täällä

2. Estynyt persoonallisuushäiriö

Prototyyppikuvaus:

Estyneillä henkilöillä on kielteinen minäkuva, johon liittyvät perustava käsitys omasta riittämättömyydestä sekä estyneisyys läheisten ihmissuhteiden solmimisessa. He tuntevat itsensä ahdistuneiksi, puutteellisksi, ala-arvoisiksi, sosiaalisesti kyvyttömiksi ja epäviehättäviksi, häpeävät ja nolostuvat helposti, ovat itsekriittisiä ja asettavat itselleen usein epärealistisen korkeita vaatimuksia. Samanaikaisesti heillä saattaa olla tarve tulla tunnustetuiksi toisten taholta erityisinä ja ainutlaatuisina. Estyneet henkilöt ovat ujoja tai varautuneita sosiaalisissa tilanteissa, välttelevät tällaisia olosuhteita häpeän ja nöyryytyksen pelossa ja etsiytyvät tilanteisiin, joihin ei liity toisia ihmisiä. He ovat erittäin herkkiä kritiikille tai torjunnalle ja ovat taipuvaisia pimittämään henkilökohtaista tietoa torjunnan ja paheksunnan pelossa. Heillä on puutteita perusihmissuhdetaidoissa, minkä vuoksi heillä on vain harvoja läheisiä ystävyyssuhteita. Läheisiä ihmissuhteita vältetään yleisen kiintymyksen ja intiimiyden, mukaanlukien seksuaalisuuden, pelossa.

Tämän häiriötyypin henkilöt syyttävät usein itseään kielteisistä tapahtumista, eivätkä kykene nauttimaan tai saamaan tyydytystä elämästään. Heille on myös tyypillistä emotionaalinen estoisuus tai rajoittuneisuus, ja heillä on vaikeuksia tunnistaa omia impulssejaan, tarpeitaan ja tunteitaan – sekä myönteisiä että kielteisiä. Korkeista vaatimuksistaa huolimatta henkilöt saattavat olla passiivisia ja päättämättömiä elämäntavoitteidensa suhteen, mikä johtaa joskus täyden potentiaalin saavuttamattomuuteen. Riskien välttäminen uusissa tilanteissa on tyypillistä.

Tyyppipiirteet:
Negatiivinen emotionaalisuus: ahdistuneisuus, eroahdistus, pessimismi, heikko itsetunto, syyllisyys/häpeä
Sisäänpäinkääntyneisyys: vetäytyneisyys, pidättyneisyys, rajoittuneet affektit, anhedonia, läheisyyden välttely
Pakonomaisuus: riskien välttäminen

3. Rajatilapersoonallisuushäiriö

Prototyyppikuvaus:

Rajatilatyyppisillä henkilöillä on äärimmäisen hauras minäkäsitys, joka hajoaa ja häiriintyy helposti stressin alaisena aiheuttaen identiteetittömyyden tunteen ja kroonisia tyhjyyden tuntemuksia. Tämän vuoksi heidän minärakenteensa on köyhtynyt tai epävakaa, ja heidän on vaikea ylläpitää läheisiä ihmissuhteita. Minäkuvaan liittyy itseinhoa, raivoa ja toivottomuutta. Tämän häiriötyypin henkilöt kokevat nopeasti muuttuvia, intensiivisiä, ennustamattomia ja reaktiivisia tunteita ja ahdistuvat ja masentuvat äärimmäisesti. He voivat myös suttua tai tulla vihamielisiksi, tuntea itsensä väärinymmärretyiksi, huonosti kohdelluiksi tai uhreiksi. He voivat vihaisina turvautua verbaalisiin tai fyysisiin aggressiivisiin tekoihin. Tunteet ovat tyypillisesti reaktioita kielteisiin ihmissuhdetapahtumiin, joihin liittyy menetyksiä tai pettymyksiä.

Ihmissuhteet perustuvat kuvitelmaan toisten välttämättömyydestä omalle selviytymiselle, liialliseen riippuvuuteen ja torjunnan tai hylätyksi tulemisen pelkoon. Riippuvuuteen kuuluu sekä epävarmaa kiintymystä, joka ilmenee kyvyttömyytenä sietää yksinäisyyttä, voimakasta menetyksen, hylkäämisen tai torjunnan pelkona sekä pakottavana tarpeena kontaktiin merkittävien toisten kanssa stressin alaisena, mihin liittyy joskus alistuvaa ja nöyristelevää käytöstä. Samanaikaisesti intensiivinen, intiimi kanssakäyminen johtaa usein identiteetin menetyksen pelkoon. Näin ollen ihmissuhteet ovat hyvin epävakaita ja vaihtelevat liiallisen riippuvuuden ja kanssakäymisestä pakenemisen välillä. Toisia kohtaan tunnettu empatia on heikkoa.

Emotionaalisiin ydinpiirteisiin ja ihmissuhdekäyttäytymiseen saattaa liittyä kognitiivisia säätelyhäiriöitä, esimerkiksi sosiaalisen stressin alaisena kognitiiviset toiminnot saattavat heikentyä, mikä johtaa informaation konkreettiseen, mustavalkoiseen prosessointiin. Kvasipsykoottiset reaktiot, kuten harhaluuloisuus ja dissosiaatio, saattavat kehittyä varsinaiseksi psykoosiksi. Rajatilapersoonallisuudet ovat tyypillisesti impulsiivisia, ja heidän toimillaan on usein negatiivisia seurauksia. Tahallinen itsetuhoinen toiminta (esim. viiltely), itsetuhoiset ajatukset ja itsemurhayritykset ilmenevät usein voimakkaan ahdistuksen ja dysforian aikana, erityisesti hylätyksi tulemisen tunteiden yhteydessä tärkeän ihmissuhteen häiriintyessä. Intensiivinen ahdistus voi myös johtaa muuhun riskialttiiseen käyttäytymiseen, kuten päihteiden liikakäyttöön, holtittomaan ajamiseen, ahmimiseen tai sukupuoliseen holtittomuuteen.

Tyyppipiirteet:
Negatiivinen emotionaalisuus: ailahtelevaisuus, ahdistuneisuus, alistuminen, eroahdistus, heikko itsetunto, itsensä vahingoittaminen, masentuneisuus
Antagonismi: vihamielisyys, aggressiivisuus
Skitsotyyppisyys: dissosiaatioalttius
.
Rajatilapersoonallisuusorganisaation diagnoosista täällä

4. Pakko-oireinen persoonallisuushäiriö

Prototyyppikuvaus:

Persoonallisuudeltaan pakko-oireisia henkilöitä hallitsevat järjestyksen, täsmällisyyden ja täydellisyyden tarve sekä siihen liittyvät voimakkaat huolet. Toiminta on ylenmääräisen järjestelmällistä ja pikkutarkkaa. Pakko-oireisten persoonallisuuksien velvollisuudentuntonsa on ylikehittynyt, ja he yrittävät suorittaa kaikki tehtävät perusteellisesti ja täsmällisesti. Tarve tehdä asiat täydellisesti saattaa johtaa toimintakyvyttömyyteen tai päättämättömyyteen, jolloin tärkeät tehtävät jäävät suorittamatta. Tehtäviä, ongelmia ja ihmisiä lähestytään jäykästi, ja olosuhteiden muutoksiin sopeutuminen on rajallista.

Vahvat tunteet jäävät pakko-oireisilta henkilöiltä enimmäkseen tiedostamatta ja ilmaisematta. Ajoittain he saattavat kuitenkin osoittaa merkittävää epävarmuutta ja ahdistuneisuutta, mikä johtuu epäonnistumista ja puutteita kohtaan tunnetusta syyllisyydestä tai häpeästä. Lisäksi he ovat kontrolloivia, kilpailuhenkisiä ja kriittisiä toisia kohtaan. Heillä on konflikteja auktoriteettien kanssa, ja he ovat taipuvaisia joutumaan valtataisteluihin sekä käyttäytymään omahyväisesti tai moralistisesti. He eivät kykene arvostamaan tai ymmärtämään toisten ihmisten ideoita, tunteita tai käyttäytymistä.

Tyyppipiirteet:
Pakonomaisuus: perfektionismi, perseveraatio, jäykkyys, säännöllisyys, riskien välttäminen
Negatiivinen emotionaalisuus: ahdistuneisuus, pessimismi, häpeä/syyllisyys
Sisäänpäinkääntyneisyys: rajoittuneet affektit
Antagonismi: vastustavuus

5. Skitsotyyppinen persoonallisuushäiriö

Prototyyppikuvaus:

Skitsotyyppisillä henkilöillä on sosiaalisia puutteita, joita leimaavat rajallinen kyky ihmissuhteisiin ja epämukavuus niissä, ulkonäön ja käyttäytymisen omalaatuisuus sekä kognitiiviset ja havainnolliset vääristymät. Skitsotyyppisten henkilöiden läheiset ihmissuhteensa ovat vähäiset. He ovat ahdistuneita sosiaalisissa tilanteissa ja tuntevat itsensä ulkopuolisiksi. Heidän on vaikea tuntea yhteyttä muihin, ja he ovat epäluuloisia toisten, myös läheisten, motiivien suhteen.

Skitsotyyppiset persoonallisuudet ovat olemukseltaan tai käyttäytymiseltään omalaatuisia tai erikoisia (esim. siisteys, hygienia, eleet tai katsekontakti). Heidän puheensa saattaa olla epämääräistä, epäasianmukaista, metaforista, ylenmääräisen yksityiskohtaista tai konkreettista, köyhtynyttä tai stereotyyppistä. Skitsotyyppisten henkilöiden tunnekokemukset ovat rajallisia, ja tunteiden ilmaisu on estynyttä. He saattavat vaikuttaa etäisiltä tai välinpitämättömiltä toisten reaktioita kohtaan sisäisestä eristetyksi joutumisen pelostaan huolimatta.

Oudot uskomukset esimerkiksi taikuuteen tai yliluonnollisiin asioihin liittyen vaikuttavat skitsotyyppisten henkilöiden käyttäytymiseen. Heidän havaintonsa todellisuudesta saattavat vääristyä edelleen usein stressin alaisuudessa, jolloin järki ja aistihavainnot muuttuvat oudoiksi ja idiosynkraattisiksi (esim. ilmeisen omavaltaiset päätelmät, piiloviestien tai erityisten merkitysten näkeminen tavallisissa tapahtumissa) tai psykoottisen kaltaisiksi, mihin liittyy oireita kuten pseudohallusinaatioita, aisti-illuusioita, yliarvioituja ideoita, lievää vainoharhaisuutta tai varsinaisia psykoottisia jaksoja. Skitsotyyppiset henkilöt kykenevät kuitenkin “realiteettitestaamaan” psykoottisen kaltaisia oireitaan ja voivat järjellisesti tunnustaa niiden olevan oman mielensä aikaansaannoksia.

Tyyppipiirteet:
Skitsotyyppisyys: epätavalliset havainnot ja uskomukset, eksentrisyys, kognitiivisen säätelyn häiriöt
Sisäänpäinkääntyneisyys: rajoittuneet affektit, vetäytyminen, läheisyyden välttely
Negatiivinen emotionaalisuus: epäluuloisuus, ahdistuneisuus

Persoonallisuushäiriö voidaan diagnosoida myös määrittelemättömäksi.
.
Lisää persoonallisuushäiriötyyppejä kuvattuna täällä

Lähde: www.dsm5.org

Comments
4 Responses to “Persoonallisuushäiriöt ja psykiatria”
  1. katisar kirjoitti:

    Uskooko kirjoittaja itse näihin persoonallisuushäiriöiden diagnooseihin? Tällä hetkellä esitetään hyvin paljon kritiikkiä näitä DMS:n luokitteluja kohtaan. Yhä useampi kyseenalaistaa nämä psykiatriset luokitukset. Ne eivät ole monenkaan mielestä ainakaan biologisesti perusteltavissa. Tässä http://www.youtube.com/watch?v=KxI6DmbEKQg on professori Rosen luento DMS:stä. Oma käsitykseni on, että moniarvoisessa ja näkökulmaisessa kulttuurissamme pirstoutunut persoona alkaa olla yleisempi kuin nk. eheä persoona. Tämä pirstoutuminen voi kuitenkin olla väline itsetiedostukseen, joustavuuteen ja oman itsen kokoamiseen.

    • Apeiron kirjoitti:

      Itse en pidä DSM:n diagnostiikkaa kovinkaan toimivana. Olen sisällyttänyt sen sivustoon vain vertailun vuoksi.
      DSM:n kritiikkiä mm. Paul Verhaeghelta Persoonallisuushäiriöt-osion alla Johdannossa.
      Kiitos linkistä kuitenkin!

    • Kimmo kirjoitti:

      Minuakin on vähän mietityttänyt tuo persoonallisuushäiriöiden jaottelu, kun tuntuu, että ihmiset ovat pääsääntöisesti aina vähemmän kuin täysin normaaleja näiden kriteerien mukaan. Ovatko ihmiset nykyään ”pirstoutuneita” persoonia, vai onko se ihan ylihistoriallinen ilmiö, osa ihmisen normaalia olotilaa?

      Koska kun lukee historiallisia elämäkertoja, enkä tarkoita vain sosiaalisiin yläkerroksiin kuuluvia ihmisiä, aristokraatteja ja sen sellaisia, vaan ihmisiä ylipäätään, niin ei sieltä oikein hahmotu mitään myyttistä normaalia, josta psykologit puhuvat ja jota vasten he arvioivat epänormaaleja persoonia.

      Itse asiassa minua on aina huvittanut se huomio, että psykologian suuret nimet ovat itse olleet pääsääntöisesti aika vaikeita ihmisiä, eivät sellaisia, joita voisi sanoa tasapainoisiksi persooniksi. Psykologien oletetaan olevan tasapainoisuuden perikuvia, mutta kun heidän elämäkertojaan lukee, niin he ovat olleet itse kaikkea muuta kuin tavallisia. Heissä on itkuraivareita saavia, lattialla kieriskeleviä matonpurijoita, jotka eivät siedä kritiikkiä, ovat paranoidisia, grandioottisia, ja niin edelleen, ja näiden raivopäiden kontolla on sitten meidän tavallisten ihmisten jaottelu normaaleihin ja epänormaaleihin.

      Jos psykologit eivät itsekään vastaa sitä myyttistä tasapainoisuutta, josta he puhuvat, niin miten uskottavalla perustalla ovat heidän arvionsa normaalista ja epänormaalista persoonallisuudesta?

  2. katisar kirjoitti:

    Varmaan pitää paikkaansa, että psykologeissa on tällaisiakin. Toisaalta en yleistäsi. Olen tavannut hyvin harmonisia psykologejakin🙂. Ehkä oikeammin olisi sanoa (ainakin minun mielestä), että psykologeja niin kuin lääkäreitäkin on jokaiseen lähtöön. Kyllä muuten itse, vaikken olekaan psykologi, tunnustan, että inthimoinen innostus syväpsykologiaan selittyy omilla ongelmillani, joihin olen itseanalyysini kautta löytänyt valtavasti apua.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: