Rakenteellisia kuvauksia

Persoonallisuushäiriöiden rakenteellisia kuvauksia

Tässä artikkelissa tarkastellaan eräiden yleisten persoonallisuushäiriöiden kehitystä ja ominaispiirteitä psykoanalyyttista ja neurotieteellistä peruskäsitteistöä hyödyntäen. Tyyppikuvaukset on suomennettu Nancy M. Williamsin psykoanalyyttista diagnostiikkaa käsittelevästä teoksesta.

Hysteerinen (tai histrioninen) persoonallisuus

Hysteerisessä persoonallisuudessa perustemperamentti on tyypillisesti intensiivinen, hypersensitiivinen ja seurallinen. Persoonallisuustyypille on ominaista oraalisten tarpeiden, kuten rakkauden, huomion ja eroottisen läheisyyden kaipuun korostuminen. Hysteeriseen persoonallisuuteen kuuluu yleensä myös jatkuva stimulaation tarve ja toisaalta taipumus ylikuormitukseen, minkä lisäksi stressaavien kokemusten työstäminen voi olla tavallista vaikeampaa. Hysteerispiirteiset henkilöt saattavat olla olennaisesti riippuvaisia oikean aivopuoliskon toiminnasta, päinvastoin kuin pakko-oireiset persoonallisuudet, joilla vasemman aivopuoliskon katsotaan hallitsevan. Hysteerisen persoonallisuuden kognitiivista tyyliä luonnehtivat suurpiirteisyys, vaikutelmallisuus ja mielikuvituksellisuus. Yhdistettynä korkeaan älykkyyteen ja lineaarisempiin loogisiin puoliin tämä voi merkitä erityislaatuista älyllistä ja taiteellista herkkyyttä. Kun persoonallisuustyyppi esiintyy rajatilatasoisessa organisaatiossa puhutaan usein histrionisesta persoonallisuudesta.

HYLÄTTY ÄITI JA IHAILTU ISÄ

Hysteerisen persoonallisuuden viettikonfliktien katsotaan perustuvan oraalisiin ja oidipaalisiin fiksaatioihin, joita kärjistävät sukupuoleen liittyvät pettymykset. Yksinkertaistetusti niiden syntyhistoria on seuraavanlainen: Herkkä lapsi vaatii erityisen paljon huomiota ja vastavuoroisuutta äidiltään. Äidin epäonnistuminen turvallisuuden ja arvostetuksi tulemisen tunteiden luomisessa aiheuttaa pettymyksiä, minkä vuoksi oidipaalivaiheen eriytyminen äidistä tapahtuu äidin arvon mitätöimisen avulla. Intensiivinen rakkaus kohdistetaan isään, kiehtovimpaan objektiin, erityisesti siksi että täyttymättömät oraaliset tarpeet yhdistyvät myöhempiin genitaalisiin tarpeisiin, mikä puolestaan paisuttaa oidipaalidynamiikkaa. Hysteerinen henkilö ei voi ratkaista oidipaalikonfliktia normaaliin tapaan, sillä hän tarvitsee äitiä yhä, minkä lisäksi hän on myös kieltänyt tämän arvon. Tämä ongelma kiinnittää henkilön oidipaaliselle tasolle. Fiksaation seurauksena hysteerikko näkee miehet jatkuvasti vahvoina ja kiehtovina ja puolestaan naiset heikkoina ja merkityksettöminä. Koska hän pitää valtaa luonnostaan miehisenä ominaisuutena, hän arvostaa miehiä, mutta toisaalta (pääosin tiedostamattomasti) vihaa ja kadehtii heitä.

VIETTELYÄ JA VALTAA

Tyypillisiä hysteerisiä defenssejä ovat torjunta, seksualisaatio, regressio, acting out ja dissosiaatio. Joko tietoisesti tai tiedostamattomasti seksualisoitunut, viettelevä käyttäytyminen on hysteeriselle persoonallisuudelle tunnusomaista. Hysteeristä acting outia ilmentää tavallisesti se, että henkilö lähestyy sitä, mitä tiedostamattomasti pelkää: viettelevä käyttäytyminen seksiin liittyvästä inhosta huolimatta on yksi ilmeisimmistä esimerkeistä. Hysteeriset henkilöt ovat alttiita tunnekuohuille pääasiallisesti kahdesta syystä: yhtäältä siksi että heidän tiedostamattomansa on täynnä ahdistusta, syyllisyyttä ja häpeää, ja toisaalta sensitiivisen temperamenttinsa takia. Tämän seurauksena he käyttävät usein dissosiatiivisia mekanismeja vähentääkseen käsiteltävän tunnepitoisen informaation määrää. Näihin lukeutuvat myös kieltäminen, somatisaatio, ahmimishäiriöt tai hysteerinen raivo.

Hysteeristen henkilöiden historiasta löytyy lähes aina tilanteita ja asenteita, joissa sukupuolet ilmenevät eriarvoisina ja valtasuhteissa. Yleinen ”hysterogeeninen” tapaus on perhe, jossa pieni tyttö elää tuskallisessa tietoisuudessa siitä, että yksi tai molemmat vanhemmista suosivat hänen veljiään, tai missä hän uskoo, että hänen tilalleen odotettiin poikaa. Tyttö saattaa myös havaita, että miehillä on perheessä paljon enemmän valtaa kuin naispuolisilla perheenjäsenillä. Kun tyttölapsi saa positiivista huomiota, se liittyy vain pinnallisiin, ulkoisiin ominaisuuksiin, kuten ulkonäköön tai lapselliseen viattomuuteen. Kun perheen poikia moititaan heidän oletetuista puutteistaan, puutteet liitetään naisellisiin piirteisiin. Kypsyessään tyttö havaitsee isänsä vetäytyvän ja vaivautuvan tyttärensä kehittyvästä seksuaalisuudesta. Hän kokee itsensä syvästi torjutuksi sukupuolensa perusteella, havaiten samalla naiseuteen liittyvän vallan mahdollisuuden.

Hysteeristen naisten isien on monesti havaittu olevan sekä pelottavia että vietteleviä. Jumaloiva isä, joka toisaalta myös nöyryyttää tyttöään, luo tietynlaisen lähestymis-välttämiskonfliktin. Hän on sekä kiehtova että pelottava objekti. Jos hän vaikuttaa myös hallitsevan vaimoaan, vaikutus on voimakkaampi. Hysteerikon isällä tavataan toisinaan narsistisia piirteitä.

RATKAISEMATON  NAISEUS

Hysteeristen persoonallisuuksien minäkuva on tyypillisesti pieni, puuttellinen ja uhattu. Itsetunto riippuu usein siitä, kokeeko henkilö olevansa samalla tasolla vastakkaisen sukupuolen kanssa (tai hysteerisillä homomiehillä maskuliinisempien miesten kanssa). Kiinnittyminen ihannoituun objektiin voi luoda eräänlaisen johdetun omanarvontunnon (nk. narsistinen jatke). Toinen tapa saavuttaa hyvä itsetunto ovat näille henkilöille erilaiset pelastusoperaatiot ihmissuhteissa. Hysteeriset henkilöt saattavat esimerkiksi apua tarvitsevia lapsia auttamalla hoitaa sisäistä pelokasta lastaan, tai toisaalta käsitellä auktoriteettipelkoaan hoivaamalla pelottavan-kiehtovan lapsuudenobjektin ajankohtaisia korvikkeita. Itsetuntoa rasittavat vallan seksualisoituneisiin ilmauksiin liittyvät konfliktit.

Hysteerikkojen psykoterapian transferenssi-vastatransferenssikokemuksiin liittyy vahvoja kilpailuhenkisiä ja erotisoituneita reaktioita asiakkaan ja terapeutin sukupuolesta ja seksuaalisesta suuntautumisesta riippuen, sekä regressiivisiä taipumuksia, jotka herättävät vastapuolessa ennemminkin halveksuntaa kuin arvostusta. Hysteerikkojen unikuvastoon kuuluu usein kohtu- tai penissymboliikkaa. Hysteeriset naiset ovat taipuvaisia näkemään kaiken luonnolliseen aggressiivisuuteensa liittyvän voiman ”maskuliinisena” puolenaan ennemmin kuin osana omaa sukupuoli-identiteettiään. Kyvyttömyys tuntea vahvuutta naiseudesta käsin näyttäytyy hysteerisille naisille ratkaisemattomana ongelmana.

Käsitys toisen sukupuolen paremmuudesta synnyttää hysteerisen naisen persoonallisuuden paradoksin: huolimatta naisen tiedostamattomasta käsityksestä, että valta on luonnostaan maskuliinista, hänen käyttäytymisensä on kiistattoman feminiiniä. Näin on, koska hysteerikosta tuntuu, että naiseuden ainoa potentiaali on seksuaalisessa (naisellisessa) viehättävyydessä.

Narsistinen persoonallisuus

Kaikilla esiintyy tarvetta saada vahvistusta itsetunnolle ulkopuolisista lähteistä. Joillakin ihmisillä huoli tällaisista narsistisista lähteistä peittää kuitenkin kaiken muun alleen niin, että heistä tulee äärimmäisen itsekeskeisiä. Termit, kuten ”narsistinen persoonallisuus” ja ”patologinen narsismi” soveltuvat tällaiseen tapaukseen, jossa itsekeskeisyys on ylenmääräistä.

Aikuisen narsisten persoonallisuuden temperamentillisten ja rakenteellisten ominaisuuksien suhteen on tehty melko vähän kontrolloitua tutkimusta. Toisin kuin antisosiaaliset henkilöt, jotka asettavat yhteiskunnalle ilmeisiä ongelmia ja kustannuksia ja siten kannustavat niiden psykopatologian tutkimuksen rahoittamista, narsistinen patologia on varsin monimuotoista, eikä niin selvästi vahingollista.

Koska narsistinen patologia harvoin näkyy selvästi pinnalle, useimmat narsistiseen persoonallisuuden rakenteen liittyvistä oletuksista perustuvat kliiniseen havainnointiin. Narsismiin taipuvaisten henkilöiden on esimerkiksi huomattu olevan muita herkempiä verbalisoimattomille tunneviesteillä. Narsismi on yhdistetty erityisesti sellaiseen lapseen, joka vaikuttaa olevan synnynnäisesti virittäytynyt havaitsemaan julkilausumattomia tunteita, asenteita ja odotuksia.

NARSISTINEN KOKEMUSMAAILMA – HÄPEÄ JA KATEUS

Kliinisen havainnoinnin perusteella narsistiseen persoonallisuuden rakenteeseen liittyvät pääasialliset tunteet ovat häpeä ja kateus. Häpeän ja nöyryytyksen pelon tunteet hallitsevat narsististen henkilöiden kokemusmaailmaa. Häpeän tunteeseen liittyy tuleminen nähdyksi huonona tai vääränlaisena. Toisin kuin syyllisyydessä, johon liittyy tunne potentiaalisesta pahuudesta, häpeään liittyy avuttomuutta, rumuutta ja impotenssia. Narsistisen henkilön haavoittuvuus kateudelle liittyy tähän ilmiöön. Sisäinen vakuuttuneisuus omasta puutteellisuudesta aiheuttaa kateutta niitä kohtaan, jotka vaikuttavat tyytyväisiltä itseensä tai saattavat kyetä siihen, mihin itse ei kykene. Kateus saattaa olla myös narsistisiin henkilöihin liittyvän arvostelutaipumuksen perustalla.

Narsistisen henkilön kokemusmaailmaan liittyy häpeän ja kateuden lisäksi epämääräistä ”epäaitouden” tunnetta, tyhjyyttä tai epätäydellisyyttä, rumuutta ja alemmuutta tai niiden vastakohtia: omahyväisyyttä, ylpeyttä, itsetyytyväisyyttä, defensiivistä itseriittoisuutta, turhamaisuutta ja ylemmyydentunnetta. Kernberg (1975) kuvailee tällaisia polariteetteja vastakohtaisiksi egon tiloiksi, grandioottiseksi (täysin hyväksi ja mahtipontiseksi) tai mitättömäksi (täysin pahaksi ja heiveröiseksi) minäkuvaksi, jotka ovat ainoat vaihtoehdot joita narsistiset henkilöt ovat koostaneet sisäiseen kokemusmaailmaansa.

NARSISTISET DEFENSSIT – ARVOSTELUA JA TÄYDELLISYYDEN TAVOITTELUA

Defenssien osalta narsistiset henkilöt ovat riippuvaisimpia idealisaatiosta (ihannointi) ja devaluaatiosta (väheksyntä). Nämä mekanismit ovat toisiaan täydentäviä: kun itse idealisoidaan, toiset devaluoidaan, ja päinvastoin. Kohut käytti termiä ”grandioottinen itse” kuvaamaan narsistisen persoonallisuuden tärkeää ja ylemmyydentuntoista puolta. Tämä grandioottisuus voidaan tuntea sisäisesti, tai se saatetaan projisoida ulkomaailmaan. Narsistisilla henkilöillä on meneillään jatkuva arviointiprosessi, jossa he luokittelevat kohtaamansa ihmiset ja asiat. Realistiset edut ja haitat saatetaan sivuuttaa täysin asian näennäisen arvon tieltä.

Toinen narsistisia persoonallisuuksia hallitseva puolustusmekanismi on perfektionismi. Narsistiset henkilöt tarrautuvat epärealistisiin ihanteisiin, ja joko vakuuttavat itsensä siitä, että ovat saavuttaneet ne (grandioottinen tulos) tai reagoivat niihin tuntemalla itsensä peruuttamattoman puutteellisiksi (depressiivinen tulos). Terapiassa heillä saattaa olla tietoinen käsitys, jonka mukaan terapian tarkoitus on itseyden täydellistyminen sen sijaan, että oppisi ymmärtämään sitä ja löytämään tehokkaampia keinoja käsitellä sen tarpeita. Täydellistymisen tarve ilmaistaan jatkuvana itsekriittisyytenä tai toisten arvosteluna sekä kyvyttömyytenä kokea iloa.

Toisinaan narsistiset henkilöt käsittelevät itsetunto-ongelmiaan asettamalla jonkun muun – rakastajan, terapeutin, sankarin – täydellisyyden jalustalle, ja samaistumalla itse tähän henkilöön eräänlaisena jatkeena. Toinen saatetaan idealisoida yhä uudelleen, kunnes epätäydellisyys havaitaan, ja henkilö pyyhkäistään pois jalustalta. Narsististen ongelmien perfektionistiset ratkaisut ovat petollisia: luodaan liioiteltuja ideaaleja kompensoimaan minäkäsityksen puutteita, jotka koetaan niin perusteellisina, ettei mikään muu kuin täydellisyys voi niitä hyvittää – ja koska kukaan ei voi olla täydellinen, strategia on tuhoon tuomittu.

Jollakin tasolla narsistisesti rakentuneet henkilöt ovat tietoisia psykologisesta haavoittuvuudestaan. He pelkäävät hajoamista, itsetunnon tai eheyden kadottamista (esim. joutuessaan kritiikin kohteeksi) ja mitättömyyttä. He havaitsevat, että että heidän identiteettinsä ei kestä suurta kuormitusta. He siirtävät usein pelkonsa itseyden hajoamisesta fyysiseen terveyteensä ja ovat siten alttiita hypokondrisille huolille ja sairaalloiselle kuolemanpelolle. Yksi narsistisen perfektionismin seurauksista on sellaisten tunteiden ja toimintojen välttely, jotka ilmaisevat tietoisuutta joko henkilökohtaisesta heikkodesta tai realistisesta riippuvuudesta toisista. Erityisesti katumus ja kiitollisuus ovat asenteita, joita narsistiset henkilöt ovat taipuvaisia kieltämään. Jonkin henkilökohtaisen virheen tai epäonnistumisen katumiseen liittyy puuttellisuuden tunnustaminen, ja kiitollisuus jostakin merkitsee tarpeen tunnustamista. Koska narsistinen henkilö yrittää rakentaa positiivista minäkuvaa sen harhakuvan perustalle, ettei hänellä ole puutteita tai tarpeita, hän pelkää että syyllisyyden tai riippuvuuden tunnustaminen paljastaa jotakin, mikä on liian häpeällistä hyväksyttäväksi. Narsistiset henkilöt saattavat siten välttää tai kiertää vilpittömiä anteeksipyyntöjä ja sydämellisiä kiitollisuuden osoituksia, mikä puolestaan köyhdyttää heidän ihmissuhteitaan.

PATOLOGISEN NARSISMIN JUURET

Self-psykologia on esittänyt termin ”selfobjektit” kuvaamaan sellaisia ihmisiä, jotka ravitsevat identiteettikäsitystämme vahvistamalla, hyväksymällä ja ihailemalla. Avustamalla itsetunnon säätelyssä he paikkaavat sen, minkä monet henkilöt suorittavat sisäisesti. Kaikilla on selfobjekteja, ja kaikki tarvitsevat niitä. Realiteetit ja moraalisuus vaativat meitä kuitenkin näkemään muut muunakin kuin selfobjekteina – itsenäisinä tarvitsevina ihmisinä. Narsistinen henkilö kuitenkin tarvitsee selfobjekteja niin paljon, että suhteen muut puolet jäävät vajavaisiksi tai puuttuvat kokonaan. Siten narsistisen patologian katkerin kustannus on vajavainen kyky rakkauteen. Narsistisen henkilön kuluttava tarve itsen vahvistamiseen ei jätä tilaa muille (paitsi selfobjekteina ja itsen narsistisina jatkeina). Siten narsistiset henkilöt antavat läheisilleen hämmentäviä viestejä: heidän riippuvuutensa toisista on syvä, mutta heidän rakkautensa toisia kohtaan on pinnallista.

Useimmat psykoanalyytikot uskovat, että ihmisistä tulee narsistisia heidän jouduttuaan itse käytetyiksi narsistisina jatkeina. Narsistiset potilaat ovat voineet olla kriittisen tärkeitä huoltajilleen, mutta eivät omana itsenään, vaan huoltajien tarpeiden täyttäjinä. Hämmentävä viesti, jonka mukaan henkilöä arvostetaan hyvin paljon, mutta ainoastaan tietyssä toisen tarkoitusperiä palvelevassa roolissa, saa lapsen tuntemaan, että jos hänen aidot tunteensa (erityisesti itsekkäät) paljastuvat, seurauksena on hylkääminen tai nöyryytys. Tämä vaalii sen kehitystä, mitä Winnicot (1960a) kutsuu valeitseksi, ilmentymäksi siitä, minkä henkilö on oppinut olevan hyväksyttävää. Narsistisen persoonallisuuden kasvatukselliseen taustaan saattaa liittyä myös perheilmapiiri, jossa ihmisiä arvostellaan ja arvioidaan jatkuvasti.

Useimmat vanhemmat suhtautuvat lapsiinsa asenteella, joka on yhdistelmä narsistisia tarpeita ja todellista empatiaa. Jokaista lasta kohdellaan jossain määrin narsistisena jatkeena, ja kohtuullisena lapset nauttivat tällaisesta kohtelusta. Vanhempien ylpeydenaiheena oleminen on yksi lapsuuden mielihyvän lähteistä.

Antisosiaalinen persoonallisuus

Antisosiaalinen tai psykopaattisen persoonallisuushäiriön jatkumo ulottuu äärimmäisen hajanaisesta, psykoottisesta, impulsiivisesta ja sadistisesta tyypistä viileään ja pintapuolisesti viehättävään tyyppiin. Psykopatia on määritelmällisesti vaikea persoonallisuuden häiriö, eli sitä esiintyy pääsääntöisesti rajatilaisissa ja psykoottisissa rakenteissa. Myös paremmin toimivissa persoonallisuusrakenteissa voi kuitenkin ilmetä ns. korkeatasoista psykopatiaa. Tällöin nojataan psykopatian määritelmään pysyvänä pyrkimyksenä hallita ja manipuloida toisia. Esimerkiksi hyvin toimivilla narsistisilla persoonallisuuksilla voi olla antisosiaalisia piirteitä. Jotkin teoreetikot ovat myös kuvanneet antisosiaalisen persoonallisuushäiriön narsistisen persoonallisuushäiriön äärimuodoksi.

TURVATON JA RAKKAUDETON SISÄINEN MAAILMA

Antisosiaaliset henkilöt käsittävät moraaliset vaatimukset pelkkänä varoitussysteeminä, jota he voivat käyttää hyväkseen hyväuskoisten ihmisten kustannuksella. He eivät ole sisäistäneet moraalijärjestelmää kuten toiset. He valehtelevat ja pettävät toisia ymmärtäen ainoastaan sen, että saattavat jäädä kiinni, mutta eivät sitä, että pettäminen vahingoittaa heidän ihmissuhteitaan. Koska he eivät kykene kokemaan rakkautta toisia kohtaan, he eivät myöskään voi arvostaa tällaisia tunteita toisilla. Heidän maailmassaan ihmissuhteet ovat hyväksikäyttöä ja manipulaatiota varten.

Temperamentti- ja geenitutkimus on löytänyt antisosiaalisuuden taustalta tavallista korkeampaa perusaggressiivisuutta. Lisäksi antisosiaalisten henkilöiden autonomisen hermoston on havaittu olevan vähemmän herkkä kuin keskimäärin, mikä voi selittää tällaisten henkilöiden sensaatiohakuisuutta, riskinottotaipumusta ja kyvyttömyyttä oppia kokemuksesta. Lyhyesti sanottuna antisosiaalisiksi kehittyvät ihmiset ovat synnynnäisesti aggressiivisempia, ja heidän mielihyväkynnyksensä on tavallista korkeampi.

Lapsuudessa antisosiaalista kehitystä ennakoivat perusturvallisuuden puute, hyväksikäyttö ja rakkaudettomuus. Meloyn (1988) teorian mukaan perusturvallisuuden puuttuminen lapsuudessa laukaisee antisosiaaliseksi kehittyvällä henkilöllä ennenaikaisen eriytymis-yksilöitymisprosessin. Perusturvallisuuden puuttuminen estää niitä normaaleja prosesseja, joissa lapsi sisäistää mielikuvat vanhemmistaan, mikä puolestaan häiritsee superegon ja normaalien ihmissuhteiden kehittymistä. Psykopaattien objektisuhteiden maailmaa värittävät epävakaus, hyväksikäyttö, emotionaalinen väärinymmärrys ja joskus raakuus. Heikkouden ja nöyryytyksen tunteiden loitolla pitämiseksi rakennetaan grandioottinen itse, jota ylläpidetään narsistisin defenssein ja lohkomalla.

Skitsoidi persoonallisuus

Kuten kaikilla persoonallisuuden rakenteilla, myös skitsoidilla persoonallisuudella on jatkumonsa, jonka mahdollisten ääripäiden, kroonisen skitsofreenikon ja luovan neron, välille mahtuu monenlaisia persoonallisuuksia. Skitsoidinen päädefenssi on primitiivinen mielikuvitusmaailmaan vetäytyminen, mikä voi toimia suunnattomana luovuuden lähteenä taiteen, filosofian ja hengellisyyden kentällä, mutta myös vaarallisena haavoittuvuustekijänä psykoosille.

KARKOTETTU VIETTI

Kliinisen kokemuksen mukaan skitsoidin persoonallisuuden perustalla on hyperaktiivinen ja helposti ylistimuloituva temperamentti. Skitsoidit henkilöt ja heidän huoltajansa kuvailevat heitä usein hyvin herkiksi. Temperamenttitutkimus on myös osoittanut, että jotkin vauvat vetäytyvät epätavallisesti hellyydenosoituksista ja hyväilyistä. Tällaisten lasten oletetaan olevan taipuvaisia skitsoidin persoonallisuuden rakentumiselle.

Vietin osalta skitsoidiset ongelmat vaikuttavat kumpuavan oraalisesta vaiheesta. Henkilö ei koe nälkäisen vietin nousevan omasta itsestään, vaan projisoi sen ulkomaailmaan. Skitsoidi henkilö pelkää mielikuvituksen tasolla tulevansa nielaistuksi, imaistuksi, vallatuksi, vääristetyksi tai syödyksi. Ulkomaailma vaikuttaa olevan täynnä kuluttavia ja vääristäviä uhkia turvallisuudelle ja yksilöllisyydelle. Skitsoidit persoonallisuudet eivät projisoi ympäristöönsä ainoastaan elämänviettiään, vaan myös aggressiivisuutensa. Heidän tietoinen olemuksensa on usein pehmeä ja rauhallinen, vietin intohimon mellastaessa heijastettuna uhkaavassa ulkomaailmassa.

Kiintymykseen liittyvä ambivalenssi hallitsee skitsoidista maailmaa. Skitsoidinen henkilö janoaa läheisyyttä, mutta kokee sen jatkuvana uhkana erillisyydelleen. Hän pyrkii säilyttämään etäisyyden toisiin kokeakseen olevansa erillinen ja turvassa, mutta saattaa samanaikaisesti valittaa vieraantuneisuutta ja yksinäisyyttä. Tämä on skitsoidin persoonallisuuden ”klassinen dilemma”, jonka mukaan skitsoidi yksilö ei voi olla suhteessa toiseen henkilöön eikä toisaalta yksin, koska toisen menettämiseen liittyy riski myös itsen menettämisestä.

Seksuaalisesti jotkin skitsoidit henkilöt ovat huomattavan apaattisia. Mitä läheisempi toinen ihminen heille on, sitä suurempi on huoli siitä, että seksi merkitsisi yhteensulautumista tai sotkeutumista. Jotkut skitsoidiset henkilöt saattavat himoita saavuttamattomia seksuaaliobjekteja, suhtautuen kuitenkin välinpitämättömästi saavutettavissa oleviin sellaisiin.

Eräs huomattava skitsoidisuuteen liittyvä piirre on välinpitämättömyys sovinnaisista sosiaalisista odotuksista. Toisin kuin narsistiset persoonallisuudet, skitsoidit eivät useinkaan välitä siitä, mitä ulkomaailma heistä ajattelee tai miten heitä arvostellaan. Skitsoidiselle asenteelle tyypilliset ylimielisyys ja sarkasmi palvelevat heidän etäisyyden tarvettaan.

Adaptiivisin ja kiehtovin skitsoidinen ominaisuus on varmasti luovuus. Useilla todellisen omaperäisillä taiteilijoilla on voimakkaita skitsoidisia piirteitä. Autistisen vetäytymisen sublimaatio luovaan toimintaan on monesti skitsoidien henkilöiden psykoterapian päätavoite.

SKITSOIDIT DEFENSSIT – TAI NIIDEN PUUTTUMINEN

Kuten mainittu, skitsoidisuudessa määrittävä defenssi on sisäiseen mielikuvitusmaailmaan vetäytyminen. Skitsoidiset henkilöt käyttävät myös projektiota ja introjektiota, devaluaatiota ja jossain määrin muita puolustusmekanismeja, jotka juontuvat aikaan ennen itsen ja toisen täydellistä eriytymistä. Kehittyneimmistä defensseistä skitsoidista dynamiikkaa hallitsee älyllistäminen. Tunteita hämärtävät defenssit, kuten kieltäminen ja torjunta, samoin kuin hyvä-paha-luokitteluun liittyvät defenssit kuten moralisaatio, tyhjäksitekeminen ja reaktionmuodostus ovat heille vieraita. Paineen alaisina skitsoidit henkilöt saattavat vetäytyä omista tunteistaan, kuten myös ulkoisesta stimulaatiosta, jolloin heidän käyttäytymisensä voi vaikuttavaa kylmältä, etäiseltä tai sopimattomalta. Siitä huolimatta he osoittavat usein lisääntynyttä kiinnostusta toisten tunneviestien havaitsemiseen.

Eräs hyvin toimivien skitsoidisten persoonallisuuksien dynamiikan affektiivinen erityispiirre on tavallisten defenssien puuttuminen. He vaikuttavat olevan niin hyvin kosketuksissa moniin emotionaalisiin reaktioihinsa, että näiden reaktioiden aitous voi saattaa muut ihmiset hämilleen. Skitsoidi henkilö saattaa ihmetellä, kuinka perusteellisesti ihmiset pettävät itseään ja toisiaan tunnetasolla sen ollessa realiteettien valossa niin hyödyntöntä. Skitsoidien henkilöiden yleisesti kokema vieraantuneisuus johtuu monesti tästä erosta, minkä vuoksi aitoa tunnekontaktia toisiin ihmisen voi olla vaikea saavuttaa. Skitsoidit henkilöt eivät useinkaan kärsi häpeästä ja syyllisyydestä, vaan ovat taipuvaisia tarkastelemaan sisäistä ja ulkoista maailmaa arvostelematta tai tuomitsematta. He saattavat kuitenkin kärsiä voimakkaasta ahdistuksesta, joka liittyy heidän perusturvallisuuden tunteeseensa kohdistuvaan uhkaan. Ahdistuessaan liikaa he piiloutuvat joko kirjaimellisesti eristäytymällä tai pakenemalla mielikuvitusmaailmaan.

Skitsoidinen henkilö on ennen kaikkea ihmisyyden sivustakatsoja, ulkopuolinen tarkkailija. Skitsoidi-sanan etymologiaan liittyvä jakautuneisuus sijaitsee kahdella alueella: itsen ja ulkomaailman välissä selkä tietoisen itsen ja halun välissä.

Nancy M. Williams: Psychoanalytic Diagnosis: understanding personality structure in the clinical process, The Guilford Press 1994

Yosef Brody, Barry Rosenfeld: Object Relations in Criminal Psychopaths, International Journal of Offender Therapy and Comparative Criminology, Sage Publications 2002

Otto Kernberg: Severe Personality Disorders, Yale 1984

http://en.wikipedia.org/wiki/Self-defeating_personality_disorder

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: