Psykoanalyysin kritiikki ja myytit

”Jos tutkiskelee, millaista psykoanalyysikritiikkiä Suomessa enimmäkseen esitetäään, on päivänselvää, ettei se voisi läpäistä vertaisarviointiprosessia.” – Ari Takalo, YTM, tieteenfilosofi ja tutkija

MYYTTI: Psykoanalyysi on yhtenäinen, vanhanaikainen teoria.

Ei ole olemassa yhtä ”psykoanalyyttista teoriaa”, vaan psykoanalyysi jakautui jo Freudin aikana eri koulukuntiin, joiden näkemykset eroavat tänä päivänä huomattavasti toisistaan. Koulukunnat jakavat kuitenkin muutamia perusoletuksia, kuten tiedostamattomien prosessien merkittävän roolin ihmismielen toiminnassa, puolustusmekanismien rakentumisen tietyssä järjestyksessä, torjunnaksi kutsutun mekanismin olemassaolon sekä oletuksen mielen epigeneettisestä rakentumisesta: mielen varhaisemmat kehitysvaiheet luovat perustan myöhemmälle kehitykselle, ja kaikki mielen kerrostumat vaikuttavat läpi elämän. Kaikki näistä oletuksista ovat saaneet vahvistusta tieteellisistä tutkimuksista.

MYYTTI: Psykoanalyysi = Freud

Valtaosa ”psykoanalyysikritiikistä” on oikeastaan Freud-kritiikkiä. Kritiikki keskittyy pelkästään Freudiin, usein vielä vain johonkin tiettyyn osaan hänen teorioistaan, ja siitäkin esitetään vajavaisia tulkintoja.  Monet kriitikot pohtivat, kuinka varmalla perustalla Freudin päättely ja tutkimusaineisto ovat. Ei ole mielekästä tarkastella Freudin teorioiden paikkansapitävyyttä pelkästään hänen kirjoitustensa kautta. Freud oli alansa pioneeri, ja sen tähden monet hänen yksittäisistä tutkimuksistaan olivat alustavia. Freudin teorioita on testattu myöhemmin perusteellisesti, ja odotetusti niistä osa on vahvistettu ja osa todistettu vääriksi.

MYYTTI: Psykoanalyysi ei ole tiedettä: psykoanalyytikot pakottavat todellisuuden teorioidensa muottiin sen sijaan, että olisivat aidon kiinnostuneita testaamaan niitä.

Psykoanalyyttisissa tutkimuksissa esitetään testattavia ja tarkkoja muun muassa varhaisten vuorovaikutussuhteiden merkityksestä lapsen mielen rakentumiselle, terapian vaikutusmekanismeista ja psyykkisten häiriöiden kehitystaustoista.

MYYTTI: Psykoanalyysilla ei ole tieteellistä perustaa.

Koska kriitikot eivät juurikaan tarkastele nykypsykoanalyysia, he eivät myöskään käsittele sitä tieteellistä tutkimusta ja todistusaineistoa, jolle nykyiset psykoanalyyttiset teoriat rakentuvat. Tämä on erittäin ongelmallista, kun heidän keskeinen väitteensä kuitenkin on, että psykoanalyyttisilla teorioilla ei ole tieteellistä perustaa. Valtaosaa psykoanalyyttisista väitteistä transferessin (tunteensiirron) eri ilmenemismuodoista on tutkittu tieteellisin menetelmin, ja kaikki tutkitut väitteet ovat saaneet tukea¹. Torjunta-ilmiön olemassaolo on niinikään havaittu perusteellisissa tieteellisissä kokeissa². Muista psykoanalyyttisista teorioista tieteellistä tukea ovat saaneet muun muassa varhaislapsuuden oidipaalisen kolmioasetelman ilmiö ja sukupuolten välisten erojen huomaamiseen liittyvien fantasioiden merkityksellisyys  oidipaalivaiheen psykodynaamisessa kehityskulussa.

MYYTTI: Psykoanalyyttinen psykoterapia ei toimi

Psykoanalyysin ja siitä johdetun psykoanalyyttisen psykoterapian vaikuttavuuden tutkiminen kulki pitkään jälkijunassa suhteessa moniin muihin terapiamuotoihin. Viime vuosina on kuitenkin julkaistu yhä enemmän psykoanalyyttisen hoidon vaikuttavuutta koskevia tutkimuksia, joiden perusteella psykoanalyysi ja psykoanalyyttinen psykoterapia ovat tehokkaita hoitomuotoja.³ Suomalaisten psykoanalyysikriitikoiden keskuudessa tähän tietoon on suhtauduttu alkamalla kyseenalaistaa vaikuttavuustutkimuksia. Tutkimusten menetelmällisten puolien analysoimiseksi tarvitaan kuitenkin aihetta koskevaa erikoisosaamista, jota kriitikoilla ei lähes koskaan ole. On hämmentävää, että suomalaiset psykoanalyysikriitikot kyseenalaistavat vaikuttavuustutkimuksia vailla sopivaa koulutusta tai omakohtaista kokemusta käytetyistä tutkimusmenetelmistä. Asiantuntemus yhdellä alalla ei tee kenestäkään muiden tieteenalojen asiantuntijaa. Laajimmin  psykoanalyyttisia hoitoja koskevia vaikuttavuustutkimuksia kritisoinut henkilö on itse asiassa koulutukseltaan elintarviketieteiden maisteri, eikä kritiikki ole lainkaan asiantuntevaa.

Suomalaisen Lääkäriseura Duodecimin ja Suomen Psykiatriyhdistys ry:n asettaman työryhmän laatiman Käypä hoito -suosituksen mukaan esim. epävakaata persoonallisuushäiriötä tulisi hoitaa ensisijaisesti psykoterapialla. Suosituksessa mainitaan neljä psykoterapiamuotoa, joiden vaikuttavuus on tieteellisesti todistettu kontrolloidusti ja satunnaistetusti. Terapiamuodoista kaksi on psykoanalyyttisia.

Kun psykoanalyysikriitikot kiistävät todisteet psykoanalyysin ja psykoanalyyttisen psykoterapian vaikuttavuudesta, he antavat vastuuttomasti valheellista tietoa mielenterveysongelmien hoidosta.

Itsekritiikitön kritiikki

Suomalaisessa psykoanalyysikritiikissä kyseenalaistetaan nimenomaan psykoanalyysin tieteellisyys, mutta kriitikot eivät halua alistaa omia näkemyksiään normaalille tietelliselle arvioinnille. Kansainvälisestä psykoanalyysikritiikistä hyvin pieni osa käy läpi vertaisarviointiprosessin. Suomessa esitetty psykoanalyysikritiikki puolestaan ei käy läpi vertaisarviointia juuri koskaan. Suomalaisten kriittisten kannanottojen julkaisumuotoina toimivat mm. mielipidekirjoitukset, keskustelupuheenvuorot ja kirjat, jotka eivät kuulu tieteellisten kustantajien julkaisuihin. Jos suomalaiset psykoanalyysikriitikot kävisivät keskustelua sellaisilla areenoilla, joilla on käytössä vertaisarviointi, virheellisten käsitysten toistumiskierre katkeaisi.

¹ Luborsky 1998
² Howard Shevrin 1996
³ Blomberg 2002; Knekt 2008; Leichsenring & Rabung 2008; Ollinheimo 2009

Psykoanalyysikritiikki meillä ja muualla – paljon melua, kuinka paljon asiaa? Ari Takalo, Freudin jalanjäljillä, Teos 2009

Maalaus: Oidipus ja Sfinksi, Francis Bacon 1982-83

Comments
2 Responses to “Psykoanalyysin kritiikki ja myytit”
  1. Jon kirjoitti:

    Psykoanalyysi pitää itseään mielellään kaiken psykologisen ajattelun kantamuotona, josta kaikki yleisimmätkin mentaatiota koskevat käsityksemme kumpuavat. Jotta olisi mitenkään mielekästä puhua psykoanalyyttisestä ajattelusta erotuksena muista psykologisista ajattelutavoista, on pystyttävä hahmottamaan, mikä psykoanalyysistä tekee erityistä suhteessa kaikkeen muuhun. Tässä kohtaa joudumme hylkäämään naiivit oletukset siitä, miten esimerkiksi torjunnan tai tiedostamattomien prosessien tieteellinen paikkansapitävyys antaisi samalla todistusvoimaa myös psykoanalyysille. Psykoanalyysi ei ole yhtä kuin psykologia sinänsä. Yleiset psykologiset ilmiöt eivät ole samalla kertaa todisteita erityisten psykoanalyysille ominaisten käsitysten puolesta.

    Psykoanalyyttisen teorian varsinaisesti psykoanalyyttiselle osalle ei ole ilmennyt vahvistusta empiirisestä tutkimuksesta. Se, että tutkimus on vahvistanut sellaisten osien paikkansapitävyyden, jotka eivät ole erityisesti psykoanalyyttisiä, ei tue varsinaisen psykoanalyyttisen teorian paikkansapitävyyttä. Tietoisuuden ulkopuolella tapahtuu todistetusti mentaalista prosessointia, mutta tämä on aivan eri asia kuin se kokonainen psyykkinen rinnakkaisulottuvuus, josta psykoanalyysi puhuu tiedostamattomana mielenä. Samoin todisteiden saaminen sellaisille yleisluontoisille käsitteille kuin torjunta ei tue millään tavalla niitä erityisiä torjuntamekanismeja koskevia väitteitä, joita psykoanalyysi esittää. Lapsuuden keskeinen asema persoonallisuuden kehittymiselle on niin ikään vain yleistä psykologiaa, jne., jne.

    On totta, ettei kaikki psykoanalyyttinen ajattelu perustu tiukasti freudilaisuuteen, mutta en ole vielä tavannut sellaista kattavaa Freud-kritiikkiä, jolla ei olisi väistämättömiä seurauksia myös kaiken muun psykoanalyyttisen ajattelun kannalta. Freudin teoria ei sijaitse niin omassa maailmassaan suhteessa psykoanalyysin myöhempiin vaiheisiin kuin psykoanalyysin pelastajat usein väittävät. Freud-kritiikkejä, jotka osuvat samalla kaikkeen muuhunkin psykoanalyyttiseen ajatteluun, löytyy esimerkiksi Richard Websteriltä (Why Freud Was Wrong: Sin, Science and Psychoanalysis), Frederick Crewsilta (The Memory Wars, osa Follies of the Wise-kokoelman esseistä) ja Malcolm Macmillanilta (Freud Evaluated: The Completed Arc).

  2. katisar kirjoitti:

    Psykoanalyysia voi käyttää niin monella tavalla ja entä sen juuret? Olen alkanut tulla entistä enemmän siihen lopputulokseen, että sen juuret ovat juutalaiskristillisissä mietiskelyperinteissä. Menetelmä on vain riisuttu uskonnollisista merkityksistä ja papit on vaihdettu lääkäreiksi. Ehkä olemme siirtymässä vähitelleen tietoisuustaitojen kautta kulttuuriin, jossa ihmiset itse alkavat saada riittävästi eväitä oman tietoisuutensa integrointiin. Siirymme kontemplatiivisen pedagogiikan aikaan; ihmiset opetetaan ja osaavat hyödyntää erilaisia itsehypnoottisia, terapeuttisia ja meditatiivisia menetelmiä oman tietoisuutensa integroinnissa ja ohjauksessa. Tulevaisuuden itseohjautuvan ihmisen integraatiokeskus on ihmisessä itsessään…. toki tähän on vielä matkaa. Asiantuntijoita tullaan vielä tarvitsemaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: